Serrasorte
Serrasorte Oy on vuonna 2008 perustettu yritys, joka aloitti toimintansa rakennusalan freelancer-työnjohtajien yhteenliittymänä. Ensimmäisinä vuosina yrityksen toiminnan ytimessä olivat työnjohtotehtävät pääkaupunkiseudun suurille toimijoille. Tämän lisäksi jo yrityksen perustamisesta lähtien olemme tarjonneet vastaavan työnjohtajan palveluita sekä yksityisille että yritysasiakkaille.
Vuonna 2016 Serrasorte liittyi United Founders -yritysyhteisöön. Yhteistyön myötä syntyi tarve laajentaa palveluvalikoimaa eri koordinaattori- ja tutkimuspalveluihin. Erityisesti vastaavina mestareina toimineiden kokeneiden työnjohtajien kustannustietämys nousi suureen kysyntään. Tästä lähtien kustannusarvioiden laatiminen on ollut keskeinen osa palveluitamme.
Tällä hetkellä yrityksessä työskentelee viisi korkeasti koulutettua toimihenkilöä, joilla kaikilla on rakennusalan tekninen koulutus. Lisäksi osaamistaan on kartutettu täydennyskoulutuksilla ja erikoistuttu alansa uusimpiin teknologioihin ja menetelmiin. Tämä jatkuva ammattitaidon kehittäminen varmistaa, että tarjoamme asiakkaillemme aina ajanmukaista ja laadukasta palvelua.
Viime vuosina muuttuneet rakennusalan suhdanteet ovat selkeyttäneet visiotamme entisestään. Keskitymme siihen, minkä osaamme parhaiten: asiakkaan tukemiseen projektin läpiviennissä. Odotamme, että Projektinjohtopalvelu rakennushankkeen toteutusmuotona saavuttavaa laajempaa tunnettuutta kiinteistöjen omistajien ja rakennuttajien keskuudessa ja vakiinnuttavat paikkansa markkinoilla.

